Huolellisesti toteutuneen pohjatyön päälle voidaan sujuvasti asentaa uudet tapetit tai levittää maali.
Pohjatyössä pinta niinikään puhdistetaan vanhasta materiaalista, pyyhitään pölyt ja tarvittaessa pestään. Puhdas pohja tasoitetaan laastilla, hiotaan sileäksi sekä pohjamaalataan. Mikäli esiin tulee epätasaisuuksia tai koloja, korjataan ne esimerkiksi täyttämällä kitillä ja hiotaan uudelleen sileiksi.
Sileän pohjatyön aikaansaamiseksi riittävä valaistus on ehdoton ja pohjaa tulee tarkastella joka suunnasta, jotta saadaan kokonaiskuva yhtenäisestä pinnasta.
Puun käsittely
Puun pintakäsittelyn pohjatyöksi voi riittää pölyjen pyyhkiminen ja pintojen pesu ennen tapetin asentamista tai maalausta.
Tarvittaessa puu hiotaan ja viimeistellään käsittelyaineella, jolloin lopputuloksena vuosienkin ikäisestä pinnasta saadaan uudenveroinen.